Presidentinvaaliehdokkaat HRSK:n lukiolaisten haastateltavina

HRSK:n lukiolaiset saivat osallistua Helsingin yliopistolla 13. marraskuuta järjestettyyn presidentinvaalipaneeliin, johon osallistuivat kaikki ehdokkaat Keskustan Matti Vanhasta lukuun ottamatta. Vaalipaneelin järjestivät Ilta-Sanomat, Paasikivi-seura, UKK-seura ja Suomen YK-liitto. Paneelin pääaiheena oli Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, mutta keskustelunaiheena oli myös sosiaalinen media yleisellä ja henkilökohtaisella tasolla.

 

Ehdokkailta kysyttiin mm. heidän mielipidettään vallitsevasta somekulttuurista ja vastauksia saatiin ilmaisuvapauden rajoittamattomuudesta anonymiteetin poistamiseen.

SDP:n Tuula Haataisen mukaan sosiaalinen media on mahdollisuus sekä hyvässä että pahassa. Hänen mukaansa sosiaalista mediaa ei tule rajoittaa, sillä samalla rajoitettaisiin jokaisen ilmaisunvapautta, joka on tärkeä oikeus kaikille. Vihreiden Pekka Haavisto puolusti myös sananvapautta somessa, mutta toivoisi sosiaaliseen mediaan jälkikäteisvastuuta, eli sitä, että jokainen vastaa kirjoittamisistaan, mikäli ne ovat hyvän maun vastaisia tai laittomia. Nils Torvalds, RKP:n ehdokas totesi somessa olevan tällä hetkellä ”nimettömyyden ja pelkuruuden kulttuuri.” Torvalds laajensi kritiikkiään yksityisistä käyttäjistä julkisiin medioihin ja niiden klikkiotsikoihin.

Presidentinvaalipaneeli_131117

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoi sosiaalisen median suurimman ongelman olevan asioiden paisuminen ja paisuttelu, eli että ”jokainen panee asioissa aina paremmaksi tai pahemmaksi.” Niinistön mukaan verkkoanonymiteetissä on myös ongelmia, kun nimimerkkien takaa voidaan päästä kovastikin sanomaan. Anonymiteettiä kritisoi myös Vasemmistoliiton Merja Kyllönen. Kyllönen toivoi yleisiä hyviä käytöstapoja someen ja kertoi huomioineensa, kuinka ”nuorille huudellaan aikuisten ihmisten toimesta mitä vain.”

Perussuomalaisten presidenttiehdokas, Laura Huhtasaari sanoi somen ilmiantokulttuurin menneen älyttömyyksiin, silloin kun kaikkialle levitellään toisten sanomisia. Hän kritisoi myös nykyistä tapaa pyrkiä vaientamaan ihmiset, joiden kanssa ei olla yhtä mieltä, sen sijaan, että käytäisiin vuoropuhelua.

Presidenttiehdokkailta kysyttiin myös, mikä on pahinta, mitä he ovat sosiaalisessa mediassa henkilökohtaisesti kokeneet. Vastaukset vaihtelivat perheen ja sukulaisten kunnian loukkauksista tappouhkauksiin ja väkivaltafantasioihin.

Ulkopolitiikkaa kasvotusten

Pääsimme myös haastattelemaan Vihreiden Pekka Haavistoa ulkopolitiikkaan liittyvistä asioista sekä istuvaa presidenttiä, Sauli Niinistöä nuorten osallistumisesta politiikkaan.

HRSK: ”Suomella ja Kiinalla on tällä hetkellä toimivat kauppasuhteet. Tulisiko mielestänne myös maiden välisiä poliittisia suhteita syventää tulevaisuudessa?”

Haavisto: “No kyllä mun mielestä – ja ympäristö- ja ihmisoikeuskysymykset on ne asiat, joiden ympärillä kiinalaisten kanssa pitäisi tehdä yhteistyötä. Mä olen itsekin käynyt Kiinassa ministerinä ja kun me ajatellaan usein, että no eihän näistä asioista uskalla puhua, mitä jos kiinalaiset suuttuu, niin tosiasia on se kun oikealla rakenteella tavallinen asia otetaan esiin, niin siellä on erittäin kova kiinnostus: Miten meillä hoidetaan ympäristökysymykset? Mitkä on meillä tämmöiset ihmisoikeusmekanismit? Ne on myöskin suomalaista vientitavaraa.”

Haavisto 3

HRSK: ”Millaisia poliittisia ja kaupallisia yhteistyömahdollisuuksia näette Suomen ja Ison-Britannian välillä Brexitin jälkeisessä tilanteessa?”

Haavisto: “No toivon ensinnäkin, että tulee sellainen Brexit, joka ei ole kerrasta poikki – Brexit vaan että yhteistyö jatkuu. Britannia on ollut meidän hyvä yhteistyökumppani. Monet ajatukset on mennyt yksiin. Heillä on esimerkiksi iso kehitysyhteistyöprosentti ja isot ohjelmat kehitysmaissa. Me ollaan monessa mielessä oltu sellainen ‘like-minded’ maa Euroopan unionissa ja toivon että tämä jatkuu. Mutta tietysti ollaan semmoisessa vaaran hetkessä, että voi tulla myöskin kilpailua Ison-Britannian ja EU:n välille, esimerkiksi sellaista verokilpailua, että Iso-Britannia koittaa houkutella sinne vaikka alhaisemmalla yritysverokannalla pois EU-alueelta, ja näin ja mä toivon että tämmöseen kilpailuun ei mentäisi”

Liittyen kysymykseen Kiinan ja Suomen poliittisen yhteistyön syventämisestä presidentti Niinistö sanoi aiemmin keväällä (5.4.2017) Kiinan presidentti Xi Jinpingin vieraillessa Suomessa, että Suomen ja Kiinan kannattaa jatkaa sekä taloudellista kanssakäymistä että kulttuurivaihtoa. Lisäksi Suomi ja Kiina pyrkivät kehittämään yhteisellä vuorovaikutuksellaan omien väestöjensä palveluita, kuten vanhusten palveluita ja sosiaalihuoltoa. Kumpikaan haastateltava ei maininnut sotilaallista yhteistyötä. (http://www.presidentti.fi/public/default.aspx?contentid=360379&nodeid=44809&contentlan=1&culture=fi-FI)

Brexitin jälkeiseen Suomen ja Ison-Britannian suhteeseen presidentti Niinistö otti kantaa seuraavasti puheessaan suurlähettiläskokouksessa 23.8.2016: “Britannia on Brexitin jälkeenkin EU:lle ja Suomelle tärkeä kumppani. On toivottavaa, että suhteet säilyvät tiiviinä ja vahvoina. Tämä ei ole vain taloudellinen kysymys. Myös ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Britannian vahvaa roolia ja positiivista panosta tarvitaan myös jatkossa.” (http://www.presidentti.fi/public/default.aspx?contentid=349927&contentlan=1&culture=fi-FI)

Nuoret mukaan politiikkaan?

Pääsimme myös kysymään molemmilta ehdokkailta, miten nuoret saataisiin nykyistä enemmän osallistumaan politiikkaan:

Niinistö: “Tuota, tietysti politiikan täytyy olla jollain tavalla kiinnostavaa. Ei siihen ketään voi väkisin pakottaa innostumaan ja silloin täytyy tehdä kiinnostavampaa politiikkaa. Minä kyllä luulen, että jossain määrin nyt se aihepiiri missä tänä päivänä liikutaan niin se on eräällä tavalla ehkä kumminkin koskettelevampaa. Ikävä kyllä, myöskin tietyllä tavalla ikävämpää, tarkoitan jännitteitä.”

Niinistö 5

Haavisto: “No kyllähän presidentille on hirveän tärkeää se, että hän jalkautuu ihmisten pariin ja tapaa erilaisia nuoria. Mullakin on kansanedustajana käynyt eduskunnassa todella paljon koululuokkia ja tämmöisiä, mutta myöskin erityisryhmiä, esimerkiksi Helsingin lastensuojelun asiakasryhmiä, mul on käyny romaninuoria, mul on käyny maahanmuuttajanuoria. Ja presidenttihän käyttää aika paljon sellasta mielipidevaltaa tai arvovaltaa vaan pelkästään sillä, että hän tapaa joitakin. Niin kuin mä tossa [vaalipaneelissa] sanoin, että vaikkei olisi senttiäkään taskussa niin sillä arvovallalla ja voimaannuttamisella on hirveän suuri merkitys: Meidän asioista ollaan kiinnostuneita, meidän kanssa halutaan olla tekemisissä, me ei olla mitään pohjasakkaa, me ollaan tän yhteiskunnan kansalaisia kuten muutkin. Ja tässä mä toivon, että presidentti olisi tässä semmonen rajoja rikkova.”

HRSK kiittää kaikkia ehdokkaita ja erityisesti presidentti Niinistöä ja ehdokas Haavistoa mielenkiintoisista kommenteista ja monella tavalla avartavasta keskustelusta!

Mikael Kataja

Flora Pehkonen

Helsingin ranskalais-suomalainen koulu ja lukio

Mainokset